Supermarketit vs. pikkukauppiaat
Yhä suuremmassa määrin suurmarketit alkavat syrjäyttää pienemmät kyläkaupat. Ei enää näe juurikaan itenäisiä pienleipomoita, liha- tai hedelmäkauppiaita, joilla on muovikassi omalla painatuksella. Muovikassi kannattaa edes joskus täyttää pienkauppiaan tuotteilla!
Superarketit vs. pikkukauppiaat
Myös tuo ”kuluttajien hyväksi” -virsi vaatii tarkastelua. Supermarketit voivat tarjota mangoja ja kiiwejä, sekä muovikasseja erilailla kuin vuosikymmeniä sitten, mutta lähiruokaa tulisi aina suosia (ja onneksi monet valveutuneet kuluttajat suosivatkin!). Lisäksi supermarketit varastoivat paljon ruokatarvikkeita – ei pelkästään niiden maun vuoksi, vaan myös pitkäikäisyyden ja ulkonäön. Taloustieteilijät saattavat olla sitä mieltä, että wc-paperirullien värivalikoiman kasvu on etu kuluttajalle, mutta heiltä jää huomaamatta valitsemisen paljon syvemmät ulottuvuudet.
Monopoli vai monopsoni?
Keskeinen asia kuitenkin on: se mitä ihmiset haluavat kuluttajina, ei välttämättä ole sitä, mitä he haluavat kotitalouksina, yhteisön jäseninä, työntekijöinä tai yrittäjinä. Pienkauppojen häviäminen syö paikallista taloutta. Raha, joka käytetään itsenäisiin pienyrittäjiin pysyttelee yleensä yhteisössä, taaten töitä paikallisille lakimiehille ja myyjille, putkimiehille ja somistajille, ikkunanpesijöille ja rakentajille.
Lisäksi, supermarketeista on tullut ei ainoastaan monopoli, joka antaa kuluttajille vähemmän valikoimaa palveluntarjoajan valinnassa, vaan myös monopsoni, joka antaa tuottajille vain vähän mahdollisia ostajia. Supermarketit ovat käyttäneet tätä valtaa häikäilemättä, pakottaen hintoja alaspäin ja sanellen toimittajille mitä tuottaa, missä tuottaa ja kuinka pakata se.
Vaihtoehtojen tyrannia
Supermarketit ovat klassinen esimerkki siitä, mitä kutsutaan vaihtoehtojen tyranniaksi. Jokainen järkevä henkilö ostaa suurimman osan ruoastaan ja muista elintarvikkeistaan suuresta kaupasta, koska hinnat ovat halvemmat, valikoima suurempi, laatu yhtenäisempää ja palvelu nopeampaa. Minulla saattaa olla aikaa ja rahaa käyttää pikkukauppaa, kun taas naapurini – vaikka tajuaakin, että voi saada jotakin parempaa asiantuntevalta lähikauppiaalta – ei pidä sitä ajan ja raha arvoisena. Kumpikaan meistä ei kuitenkaan ota juurikaan huomioon paikallista työllisyyttä, ja vielä vähemmän monopolin ja monopsian vaaroja.
Tässä kohtaa tulisikin katsoa poliitikkoihin. Heidän ei tarvitse kohdata supermarketteja suoraan, mikä selvästikin pelottaa heitä. Mutta he voivat osaltaan uudelleenluoda ja säilyttää mitä on jäljellä itsenäisestä pikkukauppiassektorista, esimerkiksi verohelpotuksin.